Leirit

Nuoriso-osastomme osallistuu joka vuosi maaliskuun alussa Kaakkois-Suomen Pelastusalanliiton (KASPELI) järjestämälle talvileirille. Talvileiri on viikonlopun mittainen ja leirille osallistuu monta muutakin palokuntaa nuoriso-osastoineen KASPELIn alueelta. Leirillä yövytään puolijoukkueteltoissa oman palokunnan kanssa ja päiväsaikaan on järjestetty kaikkea mukavaa yhteistä talvista toimintaa, kuten leikkejä ja kilpailuja. Yöllä koettujen kipinävuorojen tunnelma on ainutkertainen, niistä jos mistä riittää kerrottavaa leirin jälkeen! Leiri on usein järjestetty Haminan Turkialla Lintukodon leirikeskuksessa.

Kesällä heinäkuun ensimmäisellä viikolla KASPELI järjestää viikon mittaisen koulutusleirin, jolla nuoret osallistuvat ikätasonsa mukaiselle kurssille. Päivät kuluvat koulutuksen parissa uusien kavereiden kanssa ja myöhemmin päivällä ohjelmassa on uintia, saunomista ja muita aktiviteetteja. Viikon kruunaa viimeisenä iltana järjestettävä leiridisco! Leiri on viime vuosina järjestetty Taipalsaarella puolustusvoimien alueella Saimaan rannalla.

Joka neljäs kesä järjestetään myös valtakunnallinen suurleiri, jonne osallistuvat lähes kaikki Suomen palokunnat. Leirin sijainti vaihtelee järjestävän alueen mukaan. Vuonna 2006 leiri oli Rovaniemellä, vuonna 2010 Padasjoella, vuonna 2014 Porissa ja vuonna 2018 Lohtajalla. Suurleiri on hyvin samankaltainen mitä oman alueemme kesän koulutusleirit, mittakaava on vain paljon suurempi.